keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
maanantai 18. huhtikuuta 2016
Gluteeniton mustikka-suklaa nakukakku
Kakkupohjaksi tähän kakkuun tein tutun ja turvallisen gluteenittoman
suklaa kakkupohjan. Aluksi oli tarkoitus tehdä kaksi täytekerrosta kakkuun, mutta kuten yleensä aina käy, niin eihän se pohja sitten mennyt ihan niinkuin strömsössä :D
Mutta sehän ei menoa hidastanut vaan teki kakusta itseasiassa vain paremman! Leikkasin kakun painuneen yläosan irti niin, että jäljelle jäi vain reunat ja keskelle reikä. Täytin kakun vuoassa niin, että alin kerros oli ehjä pohja, seuraavaksi pelkkä rinkula jonka jälkeen taas ehjä pohja :)
Näin syntyi hauska juustokakku sydän kakun keskelle eikä kakkupohjaa ollut
liikaa viemässä juustokakulta huomiota! :)
Suklaakakku:
200g Maitosuklaa
200g Voi
2½dl Sokeria
5kpl Kananmunia
2dl Gluteenitonta jauhoseosta (Provenan kauraistajauhoseosta)
½dl Kaakaojauhoa (Tummaa)
1tl Leivinjauhetta
½tl Soodaa
2tl Vaniljasokeria
150g Ranskankermaa
Sulata suklaa ja voi yhdessä. Nosta sivuun jäähtymään. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kananmunat ja sokeri, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon siivilöiden keskenään sekoitetut kuivat aineet muutamassa erässä. Lisää vielä ranskankerma sekä voi-suklaaseos ja sekoita massa tasaiseksi. Kaada noin 24cm voidetuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.
Mustikka juustokakku:
3,3dl Kermaa
200g Maustamatonta tuorejuustoa
200g Vanilja tuorejuustoa
1rs Mustikoita
4rkl Mustikkahilloa
100g Valkosuklaata
2 Liivatelehteä
Laitaiivate lehdet likoamaan kylmään veteen. Purista mustikat siivilän läpi nesteeksi tai käytä blenderiä tehdeksesi niistä sosetta. Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi. Pehmitä tuorejuustot ja lisää joukkoon mustikka pyree sekä hillo, sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä hetken. Kuumenna tilkka vettä ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita mustikka tuorejuusto seokseen valkosuklaa ja sen jälkeen liivate, kääntele kermavaahto joukkoon ja kasaa kakku. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai yön yli.
Kakku kannattaa kasata korkealla reunakalvolla
vuorattuun irtopohjavuokaan, joten reunoista tulee
siistit ja kakku pysyy kasassa.
Suklaa ganache:
200g Tummaa suklaata
2dl Kermaa
Mustikka juustokakku:
3,3dl Kermaa
200g Maustamatonta tuorejuustoa
200g Vanilja tuorejuustoa
1rs Mustikoita
4rkl Mustikkahilloa
100g Valkosuklaata
2 Liivatelehteä
Laitaiivate lehdet likoamaan kylmään veteen. Purista mustikat siivilän läpi nesteeksi tai käytä blenderiä tehdeksesi niistä sosetta. Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi. Pehmitä tuorejuustot ja lisää joukkoon mustikka pyree sekä hillo, sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä hetken. Kuumenna tilkka vettä ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita mustikka tuorejuusto seokseen valkosuklaa ja sen jälkeen liivate, kääntele kermavaahto joukkoon ja kasaa kakku. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai yön yli.
Kakku kannattaa kasata korkealla reunakalvolla
vuorattuun irtopohjavuokaan, joten reunoista tulee
siistit ja kakku pysyy kasassa.
Suklaa ganache:
200g Tummaa suklaata
2dl Kermaa
Rouhi sukaa pieniksi palasiksi, kaada kerma teflon pintaiseen kattilaan ja
kuumenna kuumaksi. Kun kerma alkaa tuntua kuumalta kaada sekaan
rouhttu suklaa. Anna seistä vähän aikaa ja sekoita tasaiseksi.
Kaada yksi kolmasosa ganachesta jäähtymään laakeaan astiaan.
Vaahdota jäähtynyt ja hieman jämäköitynyt ganache vaahdoksi, levitä kakun pinnalle jotta saat tasaisen austan sulalle ganachelle.
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Suklaasuukot
Ohje on Dansukkerin sivuilta, tein itse määrät puolikkaina ja käytin kulta Marie keksejä pohjina.
Jos tekee täydellä ohjeella saa suukoista pursottaa aika isoja jotta keksit riittävät :)
20 kpl Marie keksejä/ Kulta marieita jos teet täytteen puolitettuna :)
Marenkitäyte
5 isoa munanvalkuaista2 rkl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
2 liivatelehteä + vettä
Sokeriliemi
¾ dl vettä2 ½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
1 dl Dansukker Glukoosisiirappia
Maustamiseen halutessasi
4 tl lakritsijauhetta tai4 tl Dansukker Vaniljasokeria tai
4 rkl kuivattuja vadelmia rouhittuna (ja hieman punaista elintarvikeväriä)
Erottele valkuaiset kulhoon ja vaahdota sokerin kanssa.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Sekoita kasarissa vesi, sokeri ja glukoosisiirappi. Kuumenna 116-asteiseksi (käytä lämpömittaria).
Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste ja liuota kuumaan sokeriliemeen sekoittaen.
Kaada kuuma sokeriliemi valkuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Vatkaa voimakkaasti kunnes marenki on kylmää. Nyt voit halutessasi maustaa tai värjätä seosta.
Asettele keksit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja pursota marenki keoiksi kekseille. Laita ne 175-asteiseen uuniin noin 7 minuutiksi, kunnes pinta hieman jähmettyy.
Paloittele tumma suklaa lautaselle ja sulata mikroaaltouunissa puolen minuutin erissä välillä sekoitellen, kunnes se on sulanut. Lisää öljy.
Kasta suukot suklaassa tai valuta sulaa suklaata pinnalle lusikalla tai pullasudilla. Koristelle halutessasi. Laita jääkaappiin hetkeksi kovettumaan.
Koristeluun
200 g tummaa suklaata
½ rkl öljyä
(kookoshiutaleita, koristerakeita, vadelmar
200 g tummaa suklaata
½ rkl öljyä
(kookoshiutaleita, koristerakeita, vadelmar
Kuningatar Juustokakku
Tämän ohjeen nappasin Kotilieden Juhla lehdestä, helppo tehdä ja takuuvarman
hyvä lopputuos ! :)
Pohjahyvä lopputuos ! :)
200g Keksejä
125g Voita
Täyte 1
100g Valkosuklaata
400g Maustamatonta tuorejuustoa
3 Kananmunaa
1dl Sokeria
Täyte 2
2prk (á 200g) Rnskankermaa
1dl Tomusokeria
2tl Vaniljasokeria
Pinnalle marjoja
Nosta ensimmäisen täytteen tuorejuusto ja kananmunat huoneenlämpöön.
Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi joukkoon. Pyöräytä ainekset sekaisin ja painele leivinpaperilla vuorattun irtopohjavuoan (24cm) pohjalle ja sen reunoille.
Valmista ensimmäinen täyte. Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Anna hetken jäähtyä. Notkissa kulhossa huoneenlämpöinen tuorejuusto ja vatkaa joukkoon munat ja sokeri. Sekoita lopuksi joukkoon jäähtynyt valkosuklaa. Levitä seos keksipohjalle, paista uunin alatasolla 40 min 175 asteessa.
Nosta kakku uunista hetkeksi jäähtymään. Älä sammuta uunia. Nosta kulhoon ranskankerma ja siivilöi joukkoon tomusokeri ja vanijasokeri. Sekoita tasaiseksi.
Levitä täyte kevyesti hieman jäähtyneen kakun pinnalle. Jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia niin, että pinta jähmettyy.
Anna kakun jäähtyä. Koristele hauamillasi marjoilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)